Toiset meistä lluulivat vielä puoli vuotta sitten olevansa kroonisesti epäurheilullisia. Synnynnäisiä urheilulahjattomuuksia. Tällä viikolla ne toiset on olleet kolmissa aikido-harjoituksissa ja vielä kerran roikkumassa kiipeilyseinässä.

Kolmena päivänä viikossa pyörin, vierin ja kerin muiden heittelyistä. Yritän samaan aikaan miettiä lukkoja ja heittoja ja pakottamista ja niistä pakenemista. Innostun puutikuilla huitomisesta, kuin joskus pienenä metsässä. Korvissa suhisee, kun pääsee oikein vauhtiin kaarien kanssa.

Välipäivänä on suunnatonta nautintoa päästä punnertamaan vielä yhden otteen korkeammalle kuin viimeksi. Imen katseella muiden otteita ja asentoja ja yritän päästä perille siitä, mihin raajojen kohtiin imukupit olisi syytä kasvattaa.

Pään ja lantion väli ei ole kroonisesti jumissa, energiaa on enemmän ja unikin tulee paremmin ja säännöllisemmin.