Olen pitkän sinne tänne googlailun jälkeen järkyttynyt siitä, miten vähän Suomessa puhutaan seksuaalisesta häirinnästä, seksuaalisesta väkivallasta ja ennen kaikkea: sen kohtaamisesta sekä "uhrina", että läheisenä.

Pääosin ohje seksuaalisen häirinnän kohdatessa (työpaikalla) on: ota yhteyttä liittoon. Mutta entäs muuten? Mitä Suomessa sanotaan ihmisille, joita häiritsee joku työpaikan ulkopuolella? Kuinka vakavissaan otetaan ihminen, joka haluaa nostaa metelin siitä, että joku "vähän nipisti"? Millaiset valmiudet ihmisillä on kohdata tällainen tilanne?

Seksuaalista väkivaltaa  kohdanneille taas klassisesti kerrataan ohjeet: mene lääkäriin ja soita poliisit.
Itsemääräämis- ja -määrittelyoikeus ei tunnu olevan käsitteitä. Henkilölle ei anneta näillä keinoilla aikaa ja mahdollisuutta miettiä, mikä olisi hänelle itselleen mieluisin tapa käsitellä tilannetta.
Kuinka paljon seksuaalisen väkivallan kohdannutta oikeasti traumatisoi lisää ensin lääkärissä käynti, sitten kuulustelut ja jossain vaiheessa oikeuden käynti? Auttaako "uhria" oikeasti se, että tekijä lopulta päätyy vuodeksi vähän kiven sisään?
Onko tälle mallille oikeasti edes vaihtoehtoa? Löytyykö ihmisiä, jotka ovat valmiita perustamaan tukiryhmän ja ymmärtävät itsemääräämisoikeuden tärkeyden?

Kaipaan autonomista rinnakkaistodellisuuttani, missä ei aina tarvitse olle kaikesta samaa mieltä.