Voisin kirjoittaa paljonkin vallankumouksesta, mutta sen aika ei ole vielä. Kaikki on vielä liian pinnassa ja liian sekavaa. Tiedostan jo tässä vaiheessa kärsiväni lievästä traumasta, mutta siihen on parannus ja parantajat.

Sen sijaan jatkan ex-suhteen parissa.
Meillä oli Tyypin kanssa sopimus siitä, että minä yritän väistellä. Niinpä olen käyttänyt itselleni vieraalta tuntuuvaa keittiötä ja lähtenyt aina talokokouksesta kesken, jos Tyyppi on halunnut osallistua.

Eilen tulin kotiin. Sekä fyysisesti, että henkisesti kunnolla turpaan saaneena. Näistä jälkimmäisellä on vain puoliksi tekemistä vallankumouksen kanssa. Olin jo nousemassa ylös ja jättämässä kokouksen Tyypin tullessa paikalle, kun yhtäkkiä sain yllättävän tarjouksen: "Ei sun tartte mennä. Me voidaan tehdä talossa asioita yhdessä ja sä voit tulla takaisin yhteiseen keittiöön, jos haluat."

En oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua. Omasta puolestani olen iloinen rajoitusten poistumisesta. Samoin tuntuu hyvältä, että Tyyppi vaikuttaa tulevan toimeen. Toisaalta "liian hyvä" tuuli ja "nopea" ylipääseminen herättävät epäilykset hypomaniasta.

Minua kutsutaan meillä kotona äidiksi. Ihan syystä.