Asun rasittavien, ihanien, rasittavan ihanien ja ihanan rasittavien ihmisten kanssa.
Kodissani asuu suurin osa itse valitsemastani perheestä lapsineen ja aikuisineen.
Tänäaamuna päätin parin valinnaisen sukulaisen kanssa yhdistää biologisen ja valinnaisen perheeni ensi jouluna. Molemmat kämppislapseni kämppisvanhempineen tulevat jouluksi Suomeen. Samalla matkustetaan isovanhempieni pientilalle Pohjanmaalle, potkutellaan potkukelkalla metsään, paistetaan nuotiolla soijamakkaraa, rapsutellaan sikoja korvan takaa ja annetaan vähän vauhtia isovanhempieni arkeen. Tiedän kaiken menevän hyvin. Isoisäni saa kummasti kaikenkieliset lapset viihtymään ilman yhteistä kieltä tuntikausia jossain pihan perällä ilman, että kukaan huomaa ajan kuluvan.
Näen sieluni silmin viiden hengen letkan kolmella potkukelkalla matkalla kauppaan ja tuhoon tuomitun yritykseni opettaa lapset hiihtämään. Hymyilyttää jo etukäteen.

Tällä hetkellä tarvitsen positiivisia mielikuvia ja egon kohotusta. Olen vallankumouksesta asti harrastanut pää-täyteen-terapiaa ja nyt on korkea aika ottaa järki käteen ja ryhdistäytyä. Suhteen jälkeisen säätöni yllättävä loppu, säädön uusi säätö ja kaikki siihen liittyvä nostavat muutamia ikäviä piirteitä minussa esille. Jotenkin pitäisi oppia tulemaan toimeen mustasukkaisuuden, läheisriippuvuuden ja omistushalun kanssa. Mieluiten niistä voisi päästä eroon. Tästä päivästä lähtien aivot-off-terapia on pannassa, kunnes ajatuksen ja/tai tunteen tasolla on tapahtunut jotain.