Viikkojen sähkökatkon ja/tai nettipimennon jälkeen pääsen vihdoin edes hiukka polkaamaan. Viime tiistaina ratkaisin ensimmäisen jäämis-lähtemis-dilemman. Olen nykyisin Tyypin kämppis, en enempää. Tavattuani ihmisen, jonka kanssa pystyn puhumaan tunteja, joka ei oleta minulta sukupuoleen perustuen ja jonka psyykkeen tiloja ei tarvitse tunnustella, myönsin eläväni muistossa. Muistelen yhä alun viikkoja, jolloin kaikki oli hyvin. Vaikka uuden ihmisen tapaaminen oli laukaiseva tekijä erolle, ei tilanteesta voi pitää ketään muuta, kuin minuaminuaminua vastuullisena. Pelottavinta erossa oli sitä seurannut keveys. Elämän helppous näkyy kuulemma minusta päälle. Ylihuomenna otan asskeleen seuraavaa lähtemistä kohti Turussa työhaastattelussa. Vahingossa alkanut blogihiljaisuus siis jatkunee pari viikkoa.