Tämä viikko on mennyt sängyssä, eikä loppua näy. Eipä kyllä ääntäkään... Kuumeettomissa kuumehouruissani olen pyöritellyt päässäni kahta tapahtumasarjaa.

Ensimmäisessä olen aika pieni, kolmen tai neljän vanha. Siihen aikaan vietin kaksi viikkoa äidin ja viikon isän kanssa. Kerran kotiin äidin luo tullessani äii oli ostanut metvurstia, joka oli siihen asti ollut ehdoton suosikkini kaikkien ruokien joukossa. Juuri sinä sunnuntaina ei vaan maistunut. Äidin kommentti 'mä luulin, että se on oikein sun herkkua' sai aikaan sellaisen syyllisyyden tunteen, että en ole sen jälkeen pystynyt edes katsomaan kyseistä makkaraa tuntematta itseäni huonoksi ihmiseksi.

Toisessa olen jo vähän vanhempi, 19 ja toista viikkoa Berliinissä. Etsin tuskissani asuntoa ja sain kaikkialta joko ei-oota, tai parhaimmillaan en edes kuullut enää mitään ihmisistä. tämä laski kummasti sillä hetkellä itsetuntoa ja päätin, että jos vaan johonkin pääsen, niin otan kämpän heti. Kuitenkin kieltäydyin lopulta kahdesti. Ensimmäinen asunto olisi ollut alivuokralaishuone kahden ikäiseni tytn ja heidän yh-äitinsä luona. Muuten ihan ok, mutta vuokraan olisi lisätty 20 D-Markkaa yövierailta. En ollut valmis maksamaan 70 euroa siitä, että joku tulee Suomesta viikoksi, enkä miettimään eneen kavereiden tai säätöjen yöksi pyytämistä, olisiko siinä kuussa varaa.
Toinen, mieleenpainunut täti ei ilmoittanut ilmoituksessa ikäänsä, etsi vain kaksioonsa rauhallista, tupakoimatonta kämppistä. Sain heti opastuksen tädin päivärytmiin ja siihen, että minun ei tulisi käyttää keittiötä niinä-ja-niinä kellon aikoina. Klassisen musiikin tuli soida aina ja telkkaria ei asuntoon säteilyn takia saanut tuoda. Omassa huoneessani saisin tehdä mitä tahansa, kunhan vaan sisustaisin, tädin avulla, feng shuin huomioon ottaen. Vieraita olisin saanut tuoda, jos on ihan pakko, mutta tämä viikon varoitusajalla, että täti ehtisi meditoida tarpeeksi saavuttaahseen vieraille väreilyille vastaanottavaisen tilan.

Toivon tämän lisäksi kärsiväni oikeasta (kuumeettomasta) kuumehoureesta.