Siitä lähtien, kun eräs hemputteli, minun on tehnyt mieli lukea tyttökirjoja. Joskin ehkä jokunen transnationalismiteoria saattaisi olla nyt etusijalla...

Googlailin vähän Annan perään ja huomasin muistavani aika paljon asioita väärin tai en ollenkaan. Esimerkiksi Annan ystävä Diana on ihan hukassa ja sitä myötä tietenkin Maija Vilkkumaan Ei saa surettaa ei ole tähän mennessä auennut. Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt -antologia olisi mielen kiintoista luettavaa.

Omasta lukukokemuksesta mainittakoon vielä sen verran, että Vihervaaraan ihastuessani olin tarpeeksi iso ymmärtääkseni, ettei Annan lukeminen mitenkään voi olla cool. Siispä kokemusta ei jaettu ystävien ja kavereiden kesken, vaikka kaikki varmasti ovat jossain vaiheessa tyttökirjoja kahlanneet läpi - minä itse välillä kyyneleet silmissä. Nyt kun olen tarpeeksi (ja liian) iso, saan taas tykätä lasten ja nuorten kirjoista ja hehkuttaa niitä tasan niin paljon, kuin haluan. Se on näitä vanhenemisen etuja. Huh-huh, kylläpä reilu neljännesvuosisata painaa...


Olin puolen maailman tavoin aivan ihastunut Prinssi Edwardin saareen. Suunnittelin aina matkustavani paikalle ja etsiväni Annan maisemat. Moni muu on ajatellut samoin. Toiset jopa niin pitkälle, että haluavat viettää häämatkansa maailman romanttisimmassa paikassa. Kuka haluaisi Eetvarttiin, ellei Montgomery olisi lanseerannut paikkaa?

Tamän kaiken jäkjiltä olen katkeran tietoinen siitä, että en ole lukenut sarjan kaikkia kirjoja. Annani nimittäin loppuu Annan unelmavuosiin, vaikka sen lälkeen on olmestynyt vielä viisi kirjaa lisää. Tiedän, mitä luen tenttien lälkeen...