Ensimmäionen kosketukseni loisiin oli joskus pienenä, kun tarhassa täit hyppivät päästä päähän. Oma tartuntani aiheutti kotona kahdeksan koneellista pyykkiä ja kaikkien loppujen tekstiilien pakkaskäsittelyn ulkona. Isovanhempien luona meni tekstiilien lisäksi serkut täikäsittelyyn ennen kuin alivuokralaiset saatiin häädettyä lopullisesti. Kyseisiä vieraita kävi vielä pariin kertaan ennen kuin ala-aste oli saatu kunnialla päätökseen.
Seuraavan kerran olin täiden kanssa tekemisissä pari vuotta sitten entisessä kommuunissani. Muutama silloinen Kämppis oli lasten kesäleirillä ohjaamassa ja toivat tuliaisia kotiin tullessaan. Ennen kuin ohjaajat itse tajusivat, missä mennään, olivat täit levinneet käytännössä koko taloon. Piste tartunnalle saatiin lopulta ajelemalla suurin osa asukkaista kaljuksi. Loput vähät olivat turvapaikassa läpäistyään täitarkastuksen. Kotiin jääneet suorittivat samanlaisen hävitysoperaation, kuin äiti kotona aikanaan. Pesukoneet jauhoivat kaikkialla aamusta aamuun.

Syyhypunkkiin, eli kapiin tutustuin samaisessa talossa. Dramatiikkaa aiheutti punkkien lisäksi joidenkin suhtautuminen 'potilaisiin'. Kohtelu muistutti välillä HIV-potilaiden kohtelua 80-luvulla. Ylivoimaisesti huvittavimpana mieleen ovat jääneet yritys kieltää loisten emäntiä käyttämästä talon ainoaa suihkua (täältä voit lukea hygienian tärkeydestä) ja videoiden lainaaminen jättämällä kone puoleen väliin porraskäytävää niin, että ei vaan tarvitse olla samassa tilassa. Järkipuhe ei auttanut ja pilasi lopulta pysyvästi muutamien ihmisten välit. Silloin syhypunkin sai 28 ihmisestä kaksi.
Toissapäivänä kuulin, että syyhypunkki on saapunut yhteiseksi iloksemme nykyiseen kotiini. Tähän mennessä eläimiä on tavattu yhdeltä ihmiseltä. Itse kutisen luulotautisesti, koska annoin isäntäihmiselle ensiapua ison haavan takia pari päivää ennen diagnoosia. Kutinan painopiste siirtyy sinne, missä kulloisenkin tekstin mukaan pitäisi pahiten kutista.