Mikäli ei ole tullut selväksi, olen raks. Ihqun Knödeliin.

Tänään seisoin kylmässä tihkusateessa koirapuistossa, viskelin solmua ja värjöttelin rotukoiran ulkoiluttajien kanssa penkkien laidalla ötököiden viihdyttäessä toisiaan. Muistin ihka ensimmäiset koirapuistokokemukset.

Kotirannan koirakentälle mentiin satunnaisesti erilaisilla isän-perhe-kokoonpanoilla. Kaikilla kymmenillä vierailukeroilla oli yksi yhteinen tekijä: mulla oli tylsää. Lisäksi kaiken maailman koiruudet pelotti. Ne ulottui vähintään leuan korkeudelle ja piti ääntä. Koirakenttävisiitit eivät varmasti olisi olleet niin kamalia, jos joku yli 170-senttinen olisi ajatellut koirista piittaamattoman lapsen viihtyvyyttä sen verran, että olisi pakannut muutaman lastenkirjan mukaan. Sen sijaan, että lapsukaisen vähemmän sporttisia taipumuksia olisi tuettu, annettiin ymmärtää, että tyhjällä kentällä, joka on koiria täynnä, olisi syytä keksiä jotain kivaa puuhaa. Telineillekään ei ollut asiaa, koska niissä treenattiin rotukoiria hiki hatussa.

Nyt viskon keppiä, revin vieraiden koirien kanssa solmua, ojennan lainakoiraa ja muiden piskejä ja ihastun kaikkiin Knödelin uusiin koiruuksiin ja koirakavereihin. Ylpeänä kehun rakastani, joka tulee muista piittaamatta kutsusta ja näyttää mallia siitä, miten hyvätapainen koira käyttäytyy. (Kenellekään ei tarvitsi mainita, että saavutus ei ole oma ;)

Raks
Raks
Raks

...ja lisäksi tämä tekee hyvää päälle. Kuka olisi uskonut?
---
+12,1 astetta. Alkaa olla vilu.