Kiittäkääs lapset onneanne, ettei Marrilla ole digi-kameraa. muuten saattaisin ruveta neulebloggaamaan. Suomalainen kaveri, jonka kanssa jo neidin viimeisellä Berliinin reissulla kudottiin sukkaa, tulee käymään *hyppy, hyppy, pomppu, pomppu*. Ajateltiin pistää taas ompeluseura pystyyn. Yllätin itseni suunnitelemasta, miten kudon Tyypille vihdoin sukat, jotka viime talvena jo lupasin tehdä. Monogaminen heterosuhde ei varsinaisesti vuosi sitten kuulunut suunnitelmiin. Saatika sukan kutominen suhteen muille osapuolille.

Kirjoitettuani siis maanantaina tentin tulen kotiin leikkimään talohuoltoyhtiötä kolmeksi tunniksi, jonka jälkeen siirrän kirjahyllyn, että Kämppis saa porattua uudelle keskuslämmitykselle reiät kattoon ja lattiaan. Hyvästi hiililämmitys! Ei koskaan enää! Eko-näkökohdat sinne tänne, mutta mukavuuden halu alkaa yllättäen voittaa vanhoilla päivilläni.

Tiistaina vedätän viimeisenkin viisaudenhampaani pois ja keskiviikkona voinkin kruunata keskiluokkaisen elämäni leikkimällä oikein kotihengetärtä: putsata uunin, keittää teetä ja kutoa sukkaa.
Jos jatkan tätä vauhtia, voin aloittaa ihan oikean perheenäidin blogin. Edellytykset on: oma (yhteinen, ei kenenkään oma) talo, puutarha, (laina)koira ja pari (laina)lasta.

Samalla toivon salaa hiljaa mielessäin, että tämä tahti vähän hiipuisi jossain vaiheessa. Alkaa olla kestävyys koetuksella. Alan jopa ymmärtää rohvessoreita, joilla jossain vaiheessa pettää arjen kyvyt. Harrastamallani in-putilla olen hävittänyt tähän mennessä siivoamisen ja keittämisen jalot taidot. Kaupassa osasin sentään vielä käydä. Marrin logiikka sanoisi tässä vaiheessa, että jos imen tarpeeksi kirjaviisautta, en jämähdä leikkimään kotia.