I-ha-naa! Joku lukee minua ;)

Kiitos vaan linkkivinkistä. Heike Fallerin (saksaksi täällä ja englanniksi täällä) pohdiskelu feminismistä on saksalaisesta keskiluokkaisuudestaan huolimatta ja juuri siksi osuva. Miehet pomona, puolta päivää tekevät äidit...
Mainittakoon vielä, että nelilapsisesta perheestä tulevan kaverini ollessa vaihto-oppilaana eteläisessä Saksassa kahden lähes aikusen pojan äiti ei voinut ymmärtää, miten suomalaine nainen ehtii käydä kokopäiväisesti töissä. No ehtiihän se, kun Suomessa ei kilpailla siitä, kuka silittää alushousut parhaiten ja kenen kakku viimeisissä myyjäisissä oli suurin, kaunein ja menestyksekkäin. Lisäksi lasten omatoimisuutta tuetaan ainakin omassa suomalaisessa sosiaalisessa ympäristössäni aivan eri tavalla, kuin saksalaisessa vastaavassa. Sitä paitsi (Mein Gott!) mieskin SAA osallistua kotitöihin!

Koulu onkin sitten oma tarinansa. Kas kun oppiminen tapahtuukin suurimmaksi osaksi kotona vanhempien avustuksella eikä koulussa opettajan opastuksella. Siihen tarvitaan useimmiten aikuinen apuun. Onneksi tähän on keksitty ratkaisu: kokopäiväiset koulut. Tämä saattaisi jopa vaikuttaa positiivisesti luokkayhteiskunnan "purkamiseen", ellei eliitin säilymistä olisi muilla keinoin taattu. Yliopistomaksut pitävät tehokkaasti tulevaisuudessa työläiskakarat liukuhihnan ääressä, jos äitee ei jaksa tehdä kahta työtä lasten kouluttamisen rahoittamiseksi.

Ai että opintotuki? vanhemmat ovat elatusvelvollisia, kunnes lapsi täyttää 27 tai saa ammatin. Opintotuen saaminen on tehty avähintään riittävän hankalaksi. Ei yhteiskuntakaan kaikkea voi kustantaa!

Tyypin depis jatkuu. Toiveistani huolimatta yö ei ratkaissut nälänhätää, Lähi-Idän konfliktia eikä mielenterveyden solmuja. Tapeltuani neurologin vastaanottoapulaisen kanssa puhelimessa, akuuttiaika löytyi jo ensi viikolle. Miten tässä maassa saa mielenterveyteen tukea, ellei ole laitoskypsä, mutta ei enää osaa eikä jaksa taistella itselleen apua?

Paremmalla mutta ei liian hyvällä mielellä ollessan voi kuunnella Le Tigreä