lakkasin olemasta tiistaina, puolitoista viikkoa sitten klo 17.05 Turun rautatieasemalla. Kaikkien shokkien jälkeen sain itkettyä enää sen yhden kerran ja sitten hävisi eksistenssi.

Nyt tiedän jo, miltä tuntuu nälkä, kylläisyys, kylmä ja kuuma. Tunteet on silti vielä poissa.
Onko tästä paluuta?
Tarvitsenko vähitellen entistäkin oikeammin kallon kutistajaa?

Miksei elämä ole Ponyhof?