Kirjoitettuani pitkän vanhanaikaisen paperikirjeen (vieläkö muistatte?) kaverille, alkaa akuutti työstä jauhamisen tarve helpottaa. Hallelujah! 48 tuntia saman riisin jauhamista kotona, vapaalla, töissä ja kaikkialla alkoi jo vähitellen puuduttaa.

Sen sijaan tartun Oharin ehkäisyaiheeseen.
Tunnolliselle lukijalle on ehkä saattanut jäädä mieleen, että tässä vähän aikaa sitten (aika on suhteellista) tuli yritettyä pitkään raskautumista, tuloksetta. Vielä vähemmän aikaa sitten gyne totesi, että ei ole ihme, että mitään ei tapahtunut, koska sukutyypillisesti kaikki hormooniarvot on täysin päin helvettiä.

Noh, kertaalleen lapsettomaksi todettuna voisi sitten melko huoletta jättää ehkäisyn pois tilanteessa, jossa sille ei varsinaisesti olisi tartuntataudillista tarvetta, eikä itselläni olisi mitään vahinkoa vastaan. Mutta...Sillä toisella osapuolella olisi, enkä ole ihan valmis tekemään kenestäkään edes parin pienen prosentin kymmenyksen mahdollisuudella tahtonsa vastaisesti bioisää vain, koska itselläni kerran elämässä sattuisikin hormoonit olemaan sekaisin eli normaalimääritelmällä osumaan kohdalleen.
Tunnen kolme varmasti-lapsetonta naista, joilla on yhteensä viisi lasta.

Sitten miettimään:

• Epilepsialääkkeet heikentää hormonaalisen ehkäisyn tehoa. Tarkistin asian vielä kerran erikseen pakkausselosteesta, vaikka tiesinkin.
• Kuparikierukka on vaihtoehtona täysin poissuljettu.
• Lähiympäristööni kuuluu kaksi suunnilleen ikäistäni nuorta naista, joille äiti aikanaan halusi antaa nimeksi Varma ja Päivä. kalenterista katsomista varmempi olisi Persona, jonka saatavuuden voi tarkistaa linkin takaa... Toisaalta: Personan pitäisi tunnistaa "normaali kierto", mutta jos sellaista ei ole, niin mitä sen sitten pitäisi mitata?
  
• Sitten tietenkin ZIP ja POKS, mielellään Oharin määritelmin. Niin paljon, kuin aihetta verhoaakin EVVK. ZIP alkuperäisessä Uman merkityksessä suljettakoon täysin pois.

Kuinka paljon helpompaa tämäkin olisi, jos vain olisi pysytellyt Suomessa-ei-sitten-säädetä-päätöksessä. tuuliviiri mikä tuuliviiri?

Minä vihaan gynellä käyntiä. Sydänjuuriani myöten. Tästä on seurannut aina lääkärin vältteleminen viimeiseen asti. Jos mitenkään olen onnistunut hoitamaan gynekologiset ongelmani kotikonstein, olen sen mielelläni tehnyt. Niinpä viimeisestä koivet-kattoon-tutkimuksesta on taas vierähtänyt neljä vuotta.

Viimeisimmän hiivan hävittyä ja taas palattua kesken kiihkeimmän vallankumouksen ei enää ollut vaihtoehtoja. Lopulta otin luurin kiltisti käteen ja sain ajan tälle päivälle.
Istuin aamupäivän kylmän hikisenä odotushuoneessa. Puolen tunnin odotus tuntui viideltä tunnilta ja lopulta vastaanotolle päästyäni tärisin kauhusta, kammosta ja epämukavista mielikuvista.

Lääkärin kanssa juteltiin ensin aika kauan suvun gynekologisista ja muista sairauksista. Kerroin lapsettomuudesta (saako näin sanoa, jos ei juuri yritä aktiivisesti?) ja suvun hormonaalisista häiriöistä. Päätettyäni, että lääkäri on mukava, makasin lopulta huomaamattani jalat telineissä ja olin niin rento, että mikään ei sattunut. Ennen kuin oikeastaan tajusin, oli koko homma ohi.

Järkytyksekseni lääkäri oli todella huolissaan erinäisistä oireista ja päätyi etsimään minusta ihan oikeaa vikaa. En pidä siitä ajatuksesta, että fyysinen "androgyynisyys" ei olisikaan tervettä.
Kadulle päästyäni pummasin tutulta tupakan ja mietin metrolle lampsiessani, miten paljon sukurasitteita ihminen voi pohjalaisen sisäsiitoksen kautta saada?

 Ensimmäisten kuukautisten alkaessa 15 vuotta sitten olin jo 'hyvä kaveri' hiivasienen kanssa, josko opinkin tunnistamaan oireiden perusteella vaivan vasta yläaste-ikäisenä. Sanan keksimisen jälkeen kesti vielä huomattavan kauan tajuta, missä mennään.

Pyhässä yksinkertaisuudessaan kyse on pääasiallisesti yksisoluisista sieniä, joista jotkut aiheuttavat sairauksia. Tässä tapauksessa kyseessä on iso, pieni, hyvä, paha Candida albicans, joka kuuluu ihan luonnostaan elimistöön. Emättimen ph:n heitellessä ja bakteeritasapainon järkkyessä hiivasieni vaan pääsee lisääntymään järjettömästi.

Ensimmäinen hoitokeino hiivasta eroon pääsemiseen oli äidin suosittelemat emätinpuikot. Hiiva meni, hiiva tuli. Ja sama toistui.
Jossain vaiheessa kuulin lukioaikana kaverin peitonneen oireet kolmen kuukauden sokerittomalla, hiivattomalla ja ei-kokojyväviljattomalla ruokavaliolla. Kokeilin perässä. Selvisin viikon. Myöhemmässä vaiheessa joku selvitti, että hiivalla ja hiivalla on eronsa. Ruokavaliollisesti siis olisi ollut järkevää vähentää hiilihydraatit minimiin ja jättää sokeri pois. Tällä yhdistelmällä ystävältäni candidalta olisi hävinnyt kasvualusta. Mutta oikeesti: tiedätkö, mihin kaikkialla tungetaan valkoista jauhoa ja sokeria? Ihan kaikkialle.

Seuraavaksi sain to-del-la pahan hiivan Boliviassa. Vaikka olin ajan myötä harjaantunut huomaamaan syyn (kuuma, heikko hygienia, kuukautiset, tiukat vaatteet, väärät alushousumateriaalit, sokerin käytön lisääntyminen, vatsataudit, antibiootit, stressi....) ja kantamaan seuraukset (kutina, kirvely, runsas valkovuoto) ylitti Boliviassa hc-antibioottikuurin jälkeinen hiiva siedettävän rajan. Otin yhteyttä entiseen kouluterveydenhoitajaani, joka oli muutenkin tullut tutuksi ja kysyin kotikonsteja. Kokeiltuani jugurttia ja valkosipulia olin löytänyt ensimmäisen askeleen pelastukseen. Tosin puuha on to-del-la sotkuista.

Viime aikojen vakitiloihin on kuulunut stressin lisäksi ruoan korvaaminen suklaalla. Niinpä ei eilisestä asti vaivannut kutina yllättänyt lainkaan. Tällä kertaa otan järeät aseet käyttöön:
- jugurttia sisäisesti ja ulkoisesti maitohappojen takaamiseksi. Acidophilus epää hiivalta kasvualustan. Koska ns. klassiset kuukautissuojat saivat usein tilanteen leviämään käsiin, en usko sen auttavan nytkään hygieniassa. Siispä väsäämää kertakäyttöisiä. Tässä tosin on eräälle sukat työn alla vielä ensin. Ei puutu paljoa.
- valkosipuli, joka tappaa talossa ja puutarhassa, tappaa kyös candidan. Jugurttia on ehdottomasti käytettävä tukemassa. Valkosipuli itsessään on aika kova lääke.
- teepuuöljyllä kylpyvedessä pitäisi olla suotuisia vaikutuksia. Samalla istuessa voi ihan rennosti lukea tenttiin.
- housut nurkaan ja hame päälle. Vanhat boxerit vielä jostain esiin ja yöksi, ihan sama, miten kylmä, housut pois. Tillsammanskin arvosti ilmakylpyjä.
- Stressin purku *lakonista hörönaurua*

Lisää vinkkejä otetaan vastaan.
Tietoa seuraavan kerran janotessani aloitan näistä:
- The yeast infection homepage (mistä myös kuva)
- Simon apteekki
- Bayer
---

Sikäli, kun ketään kiinnostaa, alkaa transnationalismikysymys vähitellen muotoutua.

Mummi alkaa unohdella, kuten äitinsäkin, ennen 65:tta ikävuottaan. Tendenssi on ollut näkyvissä jo pari vuotta ja vihdoin Suomessa käydessäni sain äidinäitini puhuttua ympäri toimimaan järkevästi. On ihan sama, moneenko kertaan ihminen kertoo samat asiat, mutta kun auton ajaminen häiriytyy puhelimen soimisesta ja kahvia keitellessä meinaa palaa talo, tarttis tehrä jottain. Mummi lupasi luottamuksellisen keskustelun jälkeen tehdä, kuten geriatrituttuni suosittelee.

Vihdoin sain viime viikolla kirjeen postiin ja ohjeet paperille. Auttoiko? Meneekö mummi muistikokeisiin? Ei. Jos ikinä kukaan enää naljailee itsepäisyydestäni (ja muistamattomuudestani) mitään, lupaan osoittaa sormella geenejä.

Olen vienosti huomaavinani saman suuntaista ajatuskuviota, jota itse pyörittelin kuukausi sitten: jos mitään ei ole todettu, ei missään ole vikaa. Ja marttyyri voi hoitaa hommansa pienistä esteistä (masennus, muistin prakaaminen) huolimatta. Sama kuvio näyttäisi periytyvän meillä naismarttyrisukupolvelta toiselle: minä, äiti, sen äiti, sen äiti... Oppikohan tästä turhasta, ketään hyödyttämättömästä uhrautumisesta joskus pois?

Itse raahauduin sentään tänään neurologille. Lisää nappeja luvassa.

Mainittuani pari viikkoa sitten hengailleeni Tyypin kanssa vuoden ja nuristuani eilen lapsen teon vaikeudesta, voi olla paikallaan aukoa mun-sun-meidän-konseptia.

Olen aikojen (ja suhteiden) kuluessa vieraantunut ajatuksesta klassisesta ydinperheenä osana omaa elämääni. Samoin vanhemmuuden käsite pääsi vähän venymään, kun erinäisten tyttöystävien kuvassa ollessa tuli miettineeksi isäkysymystä. Ennen Tyypin astumista kuvaan olin oikeastaan jo päätänyt kokeilla omin päin jonkinlaisella muumimukilla lapsen alulle saattamista. Ajatuksena oli, että musta tulee perhe.

Tyyppi ei ollut aluksi millään muotoa ihastunut perhekäsityksistäni. Polygamia olisi jotain aivan kamalaa. Kompromissina lupauduin monogamiaan, jos Tyyppi suostuu edes ajattelemaan asiaa. Suostui, ei ihastunut edelleenkään, ja tässä ollaan. Enää papin aamen puuttuu ikuisesta yksiavioisuudesta (tai siltä ainakin toisinaan tuntuu...).

Sana 'lapsi' sai aluksi Tyypissä aikaan pakokauhua. Taustalla on lähinnä tunne omasta epäkunnosta bipolaarisen mielialahäiriön kanssa. Ajatus lapseen liittyvän vastuun kantamisesta oli aivan liikaa, kun jo pelkkä itsensä kanssa pärjääminen on toisinaan enemmän, kuin tarpeeksi. Samaan aikaan ajatus siitä, että yrittäisin lasta millä tahansa keinolla kenenkä muun kanssa tahansa aiheutti itkua ja hammasten kiristystä. Olin jo lykkäämässä projektia yleisen maailmanrauhan takaamiseksi, kunnes päädyttiin kaikkia tyydyttävään sopimukseen: Tyypillä on isäoptio, mutta ei -velvollisuutta.

Lapsiprojektista puuttuu enää lapsi.
---
14,9 astetta, vaikka lämmitystä on tänään kokeiltu.

I-ha-naa! Joku lukee minua ;)

Kiitos vaan linkkivinkistä. Heike Fallerin (saksaksi täällä ja englanniksi täällä) pohdiskelu feminismistä on saksalaisesta keskiluokkaisuudestaan huolimatta ja juuri siksi osuva. Miehet pomona, puolta päivää tekevät äidit...
Mainittakoon vielä, että nelilapsisesta perheestä tulevan kaverini ollessa vaihto-oppilaana eteläisessä Saksassa kahden lähes aikusen pojan äiti ei voinut ymmärtää, miten suomalaine nainen ehtii käydä kokopäiväisesti töissä. No ehtiihän se, kun Suomessa ei kilpailla siitä, kuka silittää alushousut parhaiten ja kenen kakku viimeisissä myyjäisissä oli suurin, kaunein ja menestyksekkäin. Lisäksi lasten omatoimisuutta tuetaan ainakin omassa suomalaisessa sosiaalisessa ympäristössäni aivan eri tavalla, kuin saksalaisessa vastaavassa. Sitä paitsi (Mein Gott!) mieskin SAA osallistua kotitöihin!

Koulu onkin sitten oma tarinansa. Kas kun oppiminen tapahtuukin suurimmaksi osaksi kotona vanhempien avustuksella eikä koulussa opettajan opastuksella. Siihen tarvitaan useimmiten aikuinen apuun. Onneksi tähän on keksitty ratkaisu: kokopäiväiset koulut. Tämä saattaisi jopa vaikuttaa positiivisesti luokkayhteiskunnan "purkamiseen", ellei eliitin säilymistä olisi muilla keinoin taattu. Yliopistomaksut pitävät tehokkaasti tulevaisuudessa työläiskakarat liukuhihnan ääressä, jos äitee ei jaksa tehdä kahta työtä lasten kouluttamisen rahoittamiseksi.

Ai että opintotuki? vanhemmat ovat elatusvelvollisia, kunnes lapsi täyttää 27 tai saa ammatin. Opintotuen saaminen on tehty avähintään riittävän hankalaksi. Ei yhteiskuntakaan kaikkea voi kustantaa!

Tyypin depis jatkuu. Toiveistani huolimatta yö ei ratkaissut nälänhätää, Lähi-Idän konfliktia eikä mielenterveyden solmuja. Tapeltuani neurologin vastaanottoapulaisen kanssa puhelimessa, akuuttiaika löytyi jo ensi viikolle. Miten tässä maassa saa mielenterveyteen tukea, ellei ole laitoskypsä, mutta ei enää osaa eikä jaksa taistella itselleen apua?

Paremmalla mutta ei liian hyvällä mielellä ollessan voi kuunnella Le Tigreä

Päivän teoreettinen panos on viittaus (ei oikeaoppinen graduilijan näkökulmasta) kauran vuoden vanhaan pohdintaan naisesta ja uhrautumisesta.
Pysähdyin jokunen hetki sitten miettimään, onko oma ikunen burn out sittenkään vain kasvatuksen mukana ylikasvanutta vastuuntuntoa ja suorituspakkoa yhdistettynä siihen, että kukaan muu ei osaa tehdä asioita yhtä oikein kuin minä. Ehkä minussa sittenkin asuu pieni nainen kaikkine stereotypioineen.
Oli miten oli, nyt mennään yhdistelmällä gradu + Tyypin akuutti depressio + kommuunin kanssa ostettu kerrostalo.

Paneuduin naiseuden käytännöllisiin puoliin todettuani, että kuukautisten välitön poisjäänti ei ihan vielä ole näkyvissä. Pitkän harkinnan jälkeen hankin kuukautiskupin. Luettuani kuukuppikuntaa läpi halki ja poikki päätin hankkia Divan. Vaikka yleensä tiedän mitä teen ja olen aina oikeassa, kuten kuka tahansa Oikea Nainen, olin epävarma.
Ajattelin toteuttaa projektin vaiheissa:

1. hanki tietoa
2. mene kauppaan räpeltämään ja katso, mikä tuntuu parhaalta
3. hanki parhaalta tuntuva halvimmalla

Ihan järkevää, eikö? No, jos olisin Suomessa, ei ongelma olisikaan tämän näköinen. Sen sijaan asun maassa, jossa sekasauna on kamalaa ja kuukautisista puhutaan kuiskaten. Yritin jo viime viikolla kierrellä ekokauppoja, mutta kukaan ei tiennyt mitään.
Netistä löytyi lopulta keskustelu, joka sopii oikein mainiosti Saksalaisen itseään ja kaikkea ruumiin eritteitä pelkäävän Nuoren Naisen stereotypiaani. Anekdoottina vielä mainittakoon, että kyseisellä listalla kirjoittelee opiskelijat. Onnea vaan isänmaan tulevaisuudelle.
Asiallisempaa informaatiota löytyy retkeilevien poikien keskuudsta, jotka miettivät, miten hankalaa (totta) ja noloa (hitostako ne sen tietää) kuukautiset on jossain maailman äärissä.
V**ut, sanon minä. Backpacker elämän ongelma on siinä, että ei tunne missään ketään, eikä siten ikinä tule löytämään itseään tiettömien taipaleitten takaa maailman katolta quinuakeiton ääreltä Tia Victan ja  Justinan kanssa vaihtamassa kokemuksia ensimmäisistä kuukautisista. Nolotus on oma ongelma.

Noh, päätin, etä kun ei kerran Saksassa osata hommaa, tilaan Suomesta halvimman. Näin tein, ja nyt odotan.

Linkkejä vielä tähän etsiessäni löysin sitten juttua saksaksikin vaikka muille jakaa. En vaan osannut taas olla saksalaisesti looginen.

Jos englanniksi käytetään ilmaisua cup (esim moon cup) ja sanalle on olemassa saksalaiset kelloon ja tulppaan viittaavat sanansa, niin ei tyhmemmälle tullut mieleen, että the virallinen termi olisi saksaksi sitten cap, mikä ei muuten tarkoita kielellä yhtään mitään.

Kuva varastettu täältä ja kirjoitellessa kuunneltu Sin Diosia.