Surffailin pitkästä aikaa läpi blogeja ja jäin kiinni Äitiin, joka ei ole ihan varma Reilun kaupan ja luomun maailmaapelastavista vaikutuksista.

Olen viettänyt ensin liian monta vuotta opiskellen "kehitystä" ja siihen liittyvää problematiikkaa.
Käytännön Reilut (TM) ratkaisut tulivat tutuksi gradua kasaillessa ja vielä palkkatyön ohessa aiheeseen perehdyttyäni olen päätynyt kaiken maailman leimojen karttamiseen. Jos omaatuntoa saa kaupasta rahalla, on syytä olettaa matkan varrella liian monen keksineen omantunnon myyvän niin hyvin, että ketjun alkuun ei edelleenkään putoa rippeitä enempää.

Lainailen ja kommentoin.
Reilu kauppa leimalla muuten kirjoitetaan isolla ja erikseen. Kyseessä on brändi.
Reilun kaupan merkin saa lopulta marginaalinen osa tuottajista, mikä aiheuttaa eriarvoisuutta pahimmillaan yhteisöjen sisällä.
Suuret tuottajat voivat samalla sopivasti pestä imagoaan vihreämmäksi ujuttamalla valikoimiin tuotteen tai pari leimalla tai kehittelemällä oman Tosi Reilun merkin.
Näpertelystä kitkerintä on se, että Reilun kaupan lisä ei todellisuudessa sekään maailmanmarkkinahinnan lisänä aina riitä kattamaan tuotannon kustannuksia. Eikä ole taattua, että yhteisöille tarkoitettu osuus todella päätyy yhteisön itse hallinnoitavaksi.
Reiluus osaksi liiketoimintaa? Tämä on kapitalismia. Ei tässä ole mitään reilua.

...jos on pakko syöttää kasvit eläimille ja syödä vasta ne tehotuotetut elukat.
Ruuan riittävyys ei ole ongelma, vaan sen jakautuminen miten sattuu.

Paljon elämässä täällä Pohjoisessa on elitististä. Meillä on aikaa sairastuttaa psyykkeemme, hommata diagnoosi ja hoitaa ongelmaa.
Meillä on mahdollisuus shopata marketissa, jonka valikoima on niin tuoretta, että roskiksestakin voi vielä ongelmitta hankkia ruokansa (kunhan ei jää kiinni).
Mietin, mitä tarkottaa "riittävä ja turvallinen" ruoka? Mietin kolmea kuukauttani maailman katolla, joiden aikana popsin lähes pelkästään quinuaa, perunaa, laamaa ja porkkanaa ja voin paremmin, kuin kotona Euroopassa.

Olen ratkaissut oman kulutusongelmani ryhtymällä mahdollisimman pitkälti kulutuskarkuriksi. Mikä ei tarkoita sitä, ettenkö säännöllisesti retkahtaisi fazerinsiniseen tai muuhun yhtä turhaan. Dyykaaminen ja jätteiden kerjääminen riittää melko pitkälle. Ja sen lopun voi hankkia ilman merkkiä reilusti mahdollisimman paikallisilta tuottajilta.
Aika tähän löytyy siitä, että työ on puolipäiväistä a rahat siitä, että niitä ei oikein tällä tavalla saa kulumaan.

Olen pitkän sinne tänne googlailun jälkeen järkyttynyt siitä, miten vähän Suomessa puhutaan seksuaalisesta häirinnästä, seksuaalisesta väkivallasta ja ennen kaikkea: sen kohtaamisesta sekä "uhrina", että läheisenä.

Pääosin ohje seksuaalisen häirinnän kohdatessa (työpaikalla) on: ota yhteyttä liittoon. Mutta entäs muuten? Mitä Suomessa sanotaan ihmisille, joita häiritsee joku työpaikan ulkopuolella? Kuinka vakavissaan otetaan ihminen, joka haluaa nostaa metelin siitä, että joku "vähän nipisti"? Millaiset valmiudet ihmisillä on kohdata tällainen tilanne?

Seksuaalista väkivaltaa  kohdanneille taas klassisesti kerrataan ohjeet: mene lääkäriin ja soita poliisit.
Itsemääräämis- ja -määrittelyoikeus ei tunnu olevan käsitteitä. Henkilölle ei anneta näillä keinoilla aikaa ja mahdollisuutta miettiä, mikä olisi hänelle itselleen mieluisin tapa käsitellä tilannetta.
Kuinka paljon seksuaalisen väkivallan kohdannutta oikeasti traumatisoi lisää ensin lääkärissä käynti, sitten kuulustelut ja jossain vaiheessa oikeuden käynti? Auttaako "uhria" oikeasti se, että tekijä lopulta päätyy vuodeksi vähän kiven sisään?
Onko tälle mallille oikeasti edes vaihtoehtoa? Löytyykö ihmisiä, jotka ovat valmiita perustamaan tukiryhmän ja ymmärtävät itsemääräämisoikeuden tärkeyden?

Kaipaan autonomista rinnakkaistodellisuuttani, missä ei aina tarvitse olle kaikesta samaa mieltä.

Olen berliinissä viettämieni 5 päivän aikana ehtinyt tehdä kaiken olennaisen kakun leipomisesta pään taputteluihin.

Eilen olin ensimmäistä kertaa vuosiin vankitukimielenosoituksessa ja muistin taas, miksi teen saman ensi vuonna uudelleen. Viime vuosi on ehtinyt videolle. Valitettavasti vankien reaktiot ja aidan ulkopuolelle tulleiden omaisten reaktiot eivät välity kuvasta.

Oma 2007 on vielä liian sekava availtavaksi. Toivottavasti 2008 on itselläni vähän hitaampi ja muilla juuri itselleen sopiva.

Kul lukee tarpeeksi maapallon vesivaroista, käy mielessä, että voisi ehkä sittenkin haista vielä päivän ja käydä vasta huomenna suihkussa. Jos ei liiku ihmisten ilmoilla, ei kukaan huomaa mitään.
Kun kahdenkymmenen vuodenpäästä menee seuraavan kerran vesi- ja viemäriputket uusiksi, on toivattavasti teknisesti ja taloudellisesti mahdollisuuksien rajoissa käyttää ykkös-  ja kakkosvettä. Tällöin kertaalleen käytetystä juomakelpoisesta vedestä tehdään selkeytysaltaassa suihku- ja vessavettä. tTässä vaiheessa investointi ei mahtunut budjettiin. Eläk... Kärsiköön maailma!

Johdantona suosittelen Barlow/Clarken Blue Goldia.

Saksalaisittain poliittisella vasemmalla laidalla liikuskellessa keikenlainen seksismi kuuluu tabujen, siis Tabujen joukkoon. Kotona Kämppikset järjestivät inkvisition ositettuani lievää kulttuurirelativismia tukiessani toista Kämppistä, joka totesi, että ei voi tuomita jokaista itse feministinä raiskauksesksi määrittelemäänsä aktia, ellei "uhri" koe tulleensa väärinkäytetyksi.
Aamulla huomasin kolmannen kerroksen vessassa Nikke Knatterton sarjakuvan, jonka yksi invisiittoreista oli jättänyt luettavaksi. Muistelin telkkarista katselemaani sarjaa lämpimästi, kunnes totesin karun realiteetin olevan juuri sitä, mitä SSS (saksalainen seksismisäännöstö) määrittelee pahaksi. Ei sivua ilman tissejä ja viehätysvoimaa.

Koska ope pyysi lisää Bolivia-anekdootteja, joka tosiaan on hiukka jäänet unholaan, mainitaan sitten tässä yhteydessä seksismi.
Periaateessa quechua-kulttuuri rakentuu qhariwarmi (mies/nainen) periaatteen varaan. Teoriassa mies ja nainen muodostavat dualistisen kompleksin, jonka sisällä ei pidä tehtävänjakoa ja rooleja rikkoman. Markkinatalouden ja palkkatyön luvattuna aikana miehet maaseudulta ovat useimmiten huitsin nevadassa ja naiset ovat sitten kotonaan sekä qhari (mies) että warmi (nainen).
Osittain tästä konseptista johtuen eräskin tutkijatäti totesi, että quechua-kulttuurissa ei machismia tunneta. Pitää osittain paikkansa. Miehen rooli ei ole naista omistava eikä miehisyys sinänsä korostu erityisesti.
Tästä (vai näistä?) tasa-arvosta hehkuttaessaan tutkijattaret unohtavat usein mainita, että hienot konseptit eivät estä arkipäiväistä seksismiä. Naiset eivät kuulemma osaa ja uskalla voidakseen toimia niissä ja näissä johtotehtävissä, mikäli hommaan on saatavissa mies. Hädän tullen kyllä muistetaan, että kaikki on tasa-arvoisia. Onhan se kirjoitettu osuuskunnan sääntöihinkin. Vähän kännissä voi lähennellä kaikkea, mikä liikuu ja korostaa omaa miehisyyttään vihjailemalla panosta ja polygamiasta.
Naisten mukautuminen on itselleni kaiken käsityskyvyn ulkopuolella. Kaikkihan tietää, että miehet ei koskaan ole uskollisisa. Asiaa voi edistää vahtimalla puolisoaan aina tämän kännätessä. Johtotehtävät hoidetaan parhaassa tapauksessa ilman valmistautumista. Ainahan vähän voi kirjaa pitää, vaikka ei osaisikaan laskea tuhanteen. Pakko, kun katos meillä on toi qhariwarmi ja kun ei ole miehiä, naisen täytyy paikata.
Paikkauskonsepti toimii muuten vain yhteen suuntaan. Miehen ei tarvitse ottaa kotona aisoja, vaikka nainen olisi viikon poissa. Sinäaikana lapset keittää itse ruokansa tai menee tädille kylään.


Suosittelen muuten lämpimästi kokeilumielessä skandittomalla näppäimistöllä kirjoittamista. Palaa se niin sanottu käämi, tai kaeaemi.

Ja sitten (jonkun muun) arkirealismiin tulitauon aikana. Mazeniin kannattaa tutustua.

Who are you "resisting"? This word is thrown around a lot, but no clear distinction is made between those who are truly at fault and those who are themselves "resisting" genocidal terror.

I hope by "resisting" you are not refering to Israel - the only free, democratic, and humane sate in the Middle East - but to the Islamo-fascist terrorists of Hezbollah and their allies. It is these psychopaths whom you and everyone in the civilised world need to "resist".

Antideutsch parhaimmillaan: pelasta maailma opettamalla libanonilaiselle Lähi-Idän politiikkaa ja historiaa. Lukemalla mazenin blogia pääset lukemaan lisää hepun revisionistisia tulkintoja. Muistuupa mieleeni saksalainen sankari, joka kieltäytyi lähtemästä israelilaisten aktivistien kanssa muurille "ku ne palestiinalaiset on siellä".

Ja ei, minulla ei ole omaa elämää.
Ja ei, gradu (20 pvää) ei etene, kun en oikein tiedä, mistä aloittaisin.

Olen mielenkiinnolla seurannut Anna-Jon näkökulmia Libanonista. Mieleen tulevat omat reaktionia Bolivian tilanteeseen ennen viimeistä "vallankumousta", joskin omaa pakkaani sekoitti vielä tieto varatusta lentolipusta ja aikataulutetusta tutkimussuunnitelmasta.

Jotankin pakkaa sekoitti Anna-Jon mielenkiintoinen määritelmä "eurooppalainen ammattimainen mielenosoittaja-anarkistipummipaska". Varsinkin kun kyseessä on "epädemokraattinen roskasakki" jonka kanssa tekemisissä olemisesta "idealismi kärsii".

Eli siis kuka? Olenko minä "niitä"?

Kuka on eurooppalainen?
Asuinpaikka? Lähtömaa? Kansallisuus?
Joka tapauksessa: kyllä.

ammaattimainen (mielenosoittaja-anarkistipummipaska)?
Jos olen asian ammattilainen vihkiytymällä sille (näistä mistään edellämainituista kun ei saa tutkintoa, eikä palkkaa): kyllä.
Jos elämään ei saa tämän toimintakentän ulkopuolelta mahtua muuta: en.

mielenosoittaja
Massoina paikasta A paikkaan B kulkevan joukon jäsen, joka on sillä hetkellä mielestään oikeaa mieltä?
saunnaisesti

anarkisti
semi-

pummi
Suomen valtio rahoittaa elämäni.

paska
Viimeksi kämppiksen 7-vuotiasta kouluun viedessäni kuulin: "du bist Scheisse!" Sillä hetkellä myös tiesin tytön olevan oikeassa.

epädemokraattinen
Mitä demokraattisemmin saksalaisittain hommia yritetään hoitaa, sitä enemmän byrokratiaa saadaan pystyyn. Byrokratian läpi on vaikea nähdä ja systeemistä tulee epädemokraattinen.
Tein viimeksi 20 minuuttia sitten näennäisdemokraattisessa yhteisössäni diktaattoripäätöksen ja tunti sitten punoin suunnitelmia ihmisen selän takana [shame on me]. Jos en ole täysin demokraattinen aina ja kaikkialla, olenko epädemokraattinen?

roskasakki
huonosti pukeutuva, satunnaisesti suomalaisittain viinaa ottava ja aina persaukinen. Enköhän.

Jos voin vastata kaikkeen voittopuolisesti myöntävästi, riittääkö minun kohtaamiseni siihen, että ihmiseltä häviää idealismi?
Häviääkö usko enemmän, jos minut kohtaa kotona kaltaisteni seasta?

Miksi en tunnista ihmisiä kuvauksesta, vaikka tiedän, että Anna-Jo kuvaili 80% sosiaalisesta ympäristöstäni?
Ja missä niin pahassa paikassa tämä massa on tullut vastaan, että siitä jääneillä traumoilla ihmiset on pummeja, paskoja ja roskasakkia?

En oikein tiedä, pitäisikö nyökytellä ymmärtäväisesti, napata herne nenään vai naureskella kuvaukselle.

Lukaisin Tapion blogia, kun sen kerran löysin.

Meillä kotona on joidenkin keskuudessa hip ja pop olla Antideutsch. Kyseessä on kritiikki oman valtion kritiikittömään historian läpikäymiseen. ja itse historian kulkuun. Ei siinä vielä mitään...

Kollektiivinen syyllisyys, jonka tarpeellisuudesta ollaan montaa mieltä, on näiden sankareiden mielestä aliarvostettu käsitä. Muutaman mutkan suoraksi vetäen  kyseessä on juutalaisiten puolustaminen asettumalla Israelin valtion taakse. Koska Yhdysvallat puolustaa Israelia = juutalaisia, USAkin on hyvä maa.

Pari herkkuslogania:

Erityisesti "pidän" ääri-antisaksalaisesta, monessa asiassa liiallisuuksiin menneestä Bahamas-lehdestä, joka joskus kauan sitten kommentoi, että raiskaus on vain huonoa seksiä.



Ei, minä en IKINÄ väittänyt, että tässä maassa olisi missään suhteessa mitään järkeä.